Tvärminnen eläintieteellinen asema

Aseman esittely

Näillä sivuilla esittelemme aluksi aseman pihapiirin ja toimitilat. Kerromme, miten löydät parkkipaikalta toimistoon, mitä rakennuksia kävelymatkallasi ohitat ja mitä muita rakennuksia aseman alueella on. Sitten esittelemme keskeiset rakennukset yksitellen ja kerromme samalla yleisesti työskentely- ja asumismahdollisuuksista asemalla. Seminaarivieraille olemme koostaneet toisaalle omat sivunsa, jotka voi vaikka tulostaa ja ottaa mukaan.

Lopuksi esittelemme aseman historiaa. Kerromme professori J.A. Palménin pyrkimyksistä saada oppilaansa tutkimaan eläimiä myös kesälomien aikana, jolloin Suomen luonto on rikkaimmillaan, miten tuo pyrkimys johti ensin Espoon Lehtisaaren kesälaboratoriokokeiluun vuosina 1889–99 ja viimein Tvärminnen eläintieteellisen aseman perustamiseen vuonna 1902. Kerromme myös, miten professori Palménin yksityisestä kenttäasemasta kehittyi sadassa vuodessa yliopistollinen, vaativatkin mitat täyttävä tutkimusasema.

Aseman pihapiiri

Asemalle tulija näkee ensimmäiseksi kotopellon syrjään vuonna 2004 pystytetyt puurakenteiset Paviljongit, joiden myötä asema sai kauan kaivattua lisätilaa. Niiden takana vasemmalla kohoavat vuosina 1969–70 rakennetut neljä tiilirakennusta, jotka peittyvät osin puuston ja toistensa taakse. Parkkipaikalta edetään kävellen oikealle jäävän Huoltorakennuksen ja vasemmalle jäävän Tutkija-asuntolan välistä kohti Oppilasasuntolaa, jonka seinällä on yksityiskohtainen alueopaste. Siitä kävely jatkuu asuntolan editse kohti aseman vanhaa, puista päärakennusta, Palmenianaa. Sen edessä tie kääntyy oikealle ja johtaa nykyisen Päärakennuksen sisäänkäyntiin. Päärakennuksen vasemmalta puolelta menee pistotie rantaan Venevajalle ja laiturille.

Aseman pihapiirissä on myös erinäisiä muita rakennuksia. Palmenianan takana on ensin vanha Kellari ja sitten tutkimus- ja kasvatustiloina palvelevat Lasipalatsi ja Majakka. Pihan vastakkaisella (etelä-)puolella, Huoltorakennuksen takana kohoavalla kalliolla (Krogarberget tai Stipkallio) on kaksi puurakenteista kesäasuntolaa, Karhulippu ja Stiptalo . Kallion editse kulkee leveä soratie kohti merta. Vähän ennen rantaa se haarautuu kahtia. Vasen haara johtaa vanhojen venevajojen ja henkilökunnan asuntona toimivan Sjövillanin ohi kohti Päärakennusta. Oikean puoleinen, isojen tervaleppien reunustama haara vie aseman Saunalle ja edelleen kiinteistönhoitajan asunnolle (Kohagsvillan). Hieman edempänä, piha-alueen ulkopuolella on kaksi kesäaikaan perheasuntoina toimivaa vanhaa villaa (Klobbvillan ja Kasbergsvillan) . Halsholmenissa on niin ikään vanha villa (Halsholmsvillan) ja Furuskärissä edellisen omistajan jäljiltä nykyaikainen kesähuvila.

Aseman pihapiiri on osa laajaa, tutkimusta varten rauhoitettua luonnonsuojelualuetta, johon kuuluu Krogaruddenin lisäksi useita kymmeniä saaria ja nelisensataa hehtaaria vettä (kartta; tarkemmin Luonnonympäristöt -sivustolla). Alueella saa kulkea vain teitä ja polkuja pitkin. Näytteiden keruu opetusta ja tutkimusta varten on luvanvaraista.
Kaikkinainen luonnon tärvely on kielletty (rauhoituspäätös).

Päärakennus

Päärakennus on 2 100 m² tiloineen aseman toiminnallinen keskus. Ensimmäisessä kerroksessa on toimisto, henkilökunnan ja tutkijoiden työhuoneita, isotooppilaboratorio, akvaariotiloja ja muita koetiloja sekä osa kirjastosta. Toisessa kerroksessa on yleislaboratorio, ravinneanalyysilaboratorio, molekyylilaboratorio, laitehuoneita (mm. kaksi mikroskopointihuonetta), laboratoriohenkilökunnan työhuoneet, kaksi luentosalia, kaksi pienempää ryhmätyötilaa ja pääosa kirjastosta. Pohjakerroksessa on pieni esikäsittelylaboratorio, keittiö ja ruokasali 70 hengelle, metalliverstas, varasto- ja sosiaalitiloja.

Majoitustilat

Asema toimii internaattina eli asemalla työskennellessään kurssilaiset ja tutkijat myös asuvat siellä. Samoin seminaarit järjestetään yleensä niin, että asemalla ollaan vähintään yksi yö, joskus jopa koko viikko. Asuntoloihin ja muihin asuintiloihin asema pystyy majoittamaan kesäaikaan runsaat sata henkeä, talvella hieman alle sata.

Oppilasasuntola

Oppilasasuntolassa on 20 kahden hengen huonetta, iso takkahuone, jota voidaan käyttää myös luentotilana, erinäisiä muita oleskelutiloja sekä neljä itsepalvelukeittiötä. Huoneet ovat siistejä, mutta niissä on ainoastaan pesulavuaari; vessat ja suihkut ovat erillisissä tiloissa käytävien päissä.

Tutkija-asuntola

Tutkija-asuntolassa on 10 kahden hengen huonetta, isohko oleskeluhuone ja pieni keittiö sekä ruokailuhuone. Myös tässä asuntolassa vessat ja suihkut ovat erillisissä tiloissa käytävien varrella.

Tutkija-asuntolan länsipäässä on kaksi kolmen huoneen ja keittiön perheasuntoa. Ne on aikanaan tarkoitettu henkilökunnan asunnoiksi, mutta viime vuosina ne ovat olleet ainakin ajoittain myös tutkijoiden käytettävissä.

”Pingviiniasuntola”

Entisaikaan asemalla tarjoiltiin ruoka oikein pöytiin, ja kun tarjoilusta vastaavat keittiöapulaiset olivat sonnustautuneet mustaan leninkiin ja valkoiseen esiliinaan heitä tavattiin kutsua pingviineiksi. Sittemmin asut arkistuivat ja pöytiintarjoilustakin luovuttiin vanhan aseman häviämisen myötä 1960-luvun lopulla, mutta keittiöapulaiset pysyivät arkisessa kielenkäytössä vielä pitkään pingviineinä. Niinpä uuden huoltorakennuksen lähinnä keittiöapulaisille tarkoitettua asuntolaa alettiin välittömästi kutsua Pingviiniasuntolaksi.

Pingviiniasuntola on nykyään lähes yksinomaan kurssilaisten ja tutkijoiden käytössä. Se käsittää neljä kahden hengen huonetta sekä yhteisen isohkon oleskelutilan, keittiön ja kylpyhuoneen.

Asuinpaviljonki

Asemalla siirrettiin kesällä 2004 Viikistä kaksi viipalekoulua eli Paviljonkia, kuten niitä on uudessa sijaintipaikassaan alettu kutsua. Eteläinen eli aseman pihalta katsoen taimmainen Paviljonki on remontoitu asuinkäyttöön. Siinä on kolme kolmen huoneen solua, joissa on keittiö, kylpyhuone ja wc, sekä kaksi erillistä huonetta, joissa on oma kylpyhuone. Tarvittaessa soluja voidaan käyttää myös perheasuntoina ja/tai työhuoneina.

Karhulippu

Tyttöjen asuntolaksi 1960-luvulla hankittu Karhulippu on saanut nimensä tuohon aikaan paljon luetusta John Steinbeckin romaanista Torstai on toivoa täynnä. Tvärminnen Karhulipussa on viisi pienehköä huonetta ja keittiönurkkauksella varustettu olohuone. Suurten asuntoloiden hälinään verrattuna pieni ja syrjäinen Karhulippu on rauhallinen asuinpaikka, jonne halukkaita on joka kesä enemmän kuin tilat antavat myöden. Karhulippua ja Stiptaloa varten on Huoltorakennuksen takaosassa kylpyhuoneet ja vessat.

Stip(endiaatti)talo

Stipendiaattitalo pystytettiin 1960-luvun alussa Pohjoismaisen meribiologisen kollegion stipendiaatin asunnoksi. Kollegio on sittemmin lakkautettu ja talon nimikin lyhentynyt pelkäksi Stiptaloksi. Talossa on kaksi erillisillä sisäänkäynneillä varustettua, huoneen ja pienen keittiön käsittävää asuntoa. Ne ovat periaatteessa talvilämpimiä, mutta käytössä lähinnä vain kesäisin, jolloin aseman tilantarve on suurimmillaan. Varsinkin hellekausina ne ovatkin mukavia ja vilpoisia asuinpaikkoja auringon kuumentamiin tiilitaloihin verrattuina.

Palmeniana

J.A. Palménin vuonna 1903 rakennuttama aseman vanha päärakennus, nyttemmin Palmenianaksi nimetty, jäi tyhjilleen, kun uusi päärakennus valmistui vuonna 1970. Saman vuosikymmenen lopulla sinne remontoitiin viisi asuinhuoneistoa osin henkilökunnan, osin tutkijaperheiden käyttöön. Viime vuosina ne ovat palvelleet enimmäkseen työhuonetiloina, mutta Paviljonkien nyt valmistuttua huoneistot palautetaan asuinkäyttöön.

Klobbvillan

Kun J.A. Palmén osti Krogartorpetin syksyllä 1901, oli läheisen Klubbvikenin rannalla työn alla hirsinen, torppaan kuulumaton talokehikko. Palmén lunasti kehikon ja rakennutti siitä yhdelle tutkijaperheelle sopivan pienen asunnon, Klubbenin. Rakennusta on sittemmin laajennettu useaan otteeseen, ja sen nimikin on muuttunut Klobbvillaniksi. Nykyään se käsittää neljä huonetta ja keittiön sekä ison lasiverannan. Tilavuutensa ja rauhallisen sijaintinsa vuoksi Klobbvillan on huonokuntoisuudestaan huolimatta ollut tutkijaperheiden ykkössuosikki kesäasunnoksi. Talvella 2008–2009 suoritettu peruskorjaus nosti paikan asumismukavuuden ja viihtyisyyden kokonaan uudelle tasolle.

Kasbergsvillan

Kovaa asuntopulaa poteva asema sai vuonna 1921 korvauksetta käyttöönsä venäläisten sotilaiden maailmansodan aikana Storlandetiin pystyttämän lautarakenteisen talon. Se sahattiin osiin, ajettiin seuraavana talvena jäitse aseman rantaa ja pystytettiin remontoituna kauniille paikalle Kasbergetin kupeeseen. Nimeksi tuli sijaintipaikan mukaan Kasbergsvillan. Myös Kasbergsvillania on vuosikymmenten myötä laajennettu ja remontoitu. Nykyisellään siinä on keittiön ja olohuoneen lisäksi kolme makuuhuonetta ja pieni vinttikamari.

Halsholmsvillan

Aseman edustalla sijaitsevassa Halsholmenissa on edellisten omistajien jäljiltä vaatimaton kaksi huonetta ja keittokomeron käsittävä asuinrakennus, joka sekin on tutkijoiden käytettävissä perheasuntona.

Historia

Idea | 1889–1899 | 1902–1919 | 1919–1969 | 1970–

Idea syntyy

Tvärminnen eläintieteellisen aseman historia juontaa juurensa aina 1880-luvulle, jolloin Johan Axel Palmén, vapaaherra ja tuore Helsingin yliopiston eläintieteen professori, uudisti voimallisesti tieteenalansa opetusta. Jo nuorena dosenttina hän oli tuonut opetukseen anatomian kurssit, joilla perehdyttiin eri eläinryhmien rakenteeseen. Alkusyksyä lukuun ottamatta kursseille oli kuitenkin vaikea saada tuoretta materiaalia, semminkin merieläimiä, joiden leikkelyä Palmén piti erityisen tärkeänä ja opettavaisena. Toki hän oli matkoillaan kerännyt ja spriihin säilönyt kurssien tarpeisiin jopa valtamerien outoja elukoita, mutta ne korvasivat vain osittain talven aiheuttaman niukkuuden. Kuinka paljon helpompaa ja mielenkiintoisempaa opiskelijoiden olisikaan tutustua eri eläinlajeihin, niiden rakenteeseen ja elinympäristöihin kesällä vapaassa luonnossa kuin talvisin museoissa ja kurssisaleissa tai kirjoja pänttäämällä, Palmén järkeili. Olisiko mahdollista saada heidät käyttämään edes osan kesälomastaan eläintieteen opintoihin?

Eläintieteellinen kesälaboratorio 1889–1899

Professori J.A. Palmén oli viimeisen päälle tiedemies ja opettaja, intomielinen, mutta samalla tarmokas ja aina valmis uhraamaan aikaansa ja jopa varojaan edistääkseen tärkeinä pitämiään asioita. Tarjotakseen edes kaikkein lahjakkaimmille eläintieteen opiskelijoille ja nuorille tutkijoille mahdollisuuden harjoittaa opintoja ja tutkimusta myös kesäaikaan, hän vuokrasi vuonna 1889 Espoon Lehtisaaresta pari kalastajamökkiä vaatimattomaksi tutkimustukikohdaksi. Muutamassa vuodessa kesälaboratorioon, kuten tukikohtaa kutsuttiin, muodostui aktiivinen tiedeyhteisö, missä varttuneemmat ja pidemmälle ehtineet eläintieteilijät opettivat ja opastivat omien tutkimustensa lomassa nuorempiaan.

Saaren rantoja huuhtelevan vähäsuolaisen murtoveden eliöstä oli alusta alkaen keskeinen tutkimus- ja opetuskohde. Ja tutkittavaa toden totta riitti, sillä tietämys merialueidemme lajistosta oli kovin hataralla pohjalla. Pian huomattiin, että kalliosaarten runsaiden vesilammikoiden eliöstö oli toinen erityisen mielenkiintoinen aihe. Lammikothan olivat kuin luonnon muovaamia akvaarioita, jotka suorastaan houkuttelivat tutkijat lajittelemaan ja laskemaan niissä esiintyviä otuksia ja tekemään kokeitaan.

Lehtisaaressa saavutetut erinomaiset tulokset saivat Palménin vakuuttuneeksi siitä, että kesä pitää hyödyntää niin opetuksessa kuin tutkimuksessakin. Niinpä hän päätti muuttaa tilapäisen kesälaboratorionsa vakinaiseksi kenttäasemaksi ja rakentaa sitä varten kunnollisen laboratoriorakennuksen. Mutta vuokramaalle hän ei halunnut rakentaa, ja kun hän ei saanut ostaa Lehtisaarta, hän joutui haikein mielin luopumaan koko paikasta kymmenen vuoden ahkeran käytön jälkeen. Palmén piti selvänä, että myös uusi asema tulee perustaa meren rannalle. Pari vuotta etsittyään hän löysi mieleisensä luonnonympäristön Hankoniemen Tvärminnestä, ja osti sieltä asemaansa varten Krogartorpet nimisen torpan.

Palménin Tvärminne 1902–1919

Toiminta Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla alkoi keväällä 1902. Palmén itse omistautui täysin aseman käynnistämiseen ja kehittämiseen liittyville lukemattomille käytännön asioille. Krogartorpetin huonokuntoisia rakennuksia oli korjattava ja uusia oli rakennettava. Elintarvikehuolto oli jotenkin järjestettävä. Kulkuyhteyksistä ulkomaailmaan huolehdittava. Sen lisäksi hänellä oli tietenkin hoidettavanaan professorin virkansa ja monet muut tieteelliset harrastukset ja velvollisuudet. Ei ihme, että oma tutkimus jäi vähiin.

Mutta toki asemalla tutkimusta harjoitettiin. Heti ensimmäisenä kesänä siellä työskenteli kolme tutkijaa, joista yksi oli kasvitieteilijä ja kaksi eläintieteilijää, toinen heistä ulkomaalainen. Tämä pieni joukko kuvastaa osuvasti kahta asemalle alusta alkaen niin luonteenomaista piirrettä: (1) eläintieteeseen viittaavasta nimestään huolimatta asema on yhtä lailla avoin myös kasvitieteilijöille ja muillekin luonnontieteilijöille ja (2) ulkomaalaiset tutkijat ovat sinne aina tervetulleita.

Tutkijoiden ja opiskelijoiden lukumäärä kasvoi ajan myötä. Vuonna 1909 kävi selväksi, että Lehtisaaren kesälaboratorion ajoilta periytynyt opetuskäytäntö vei kohtuuttomasti vanhempien tutkijoiden aikaa, ja asemalla järjestettiin ensimmäinen varsinainen kurssi. Sen aiheena oli – vesieläimet, kuinkas muuten. Seuraavina kesinä ehdittiin vielä järjestää muutama kurssi, kunnes vuonna 1914 puhjennut maailmansota lamaannutti täydellisesti aseman toiminnan.

Palmén vietti sotavuosien kesät Tvärminnessä palvelusväkensä kanssa; tutkijat eivät sinne päässeet, koska Hankoniemi oli suljettua sotilasaluetta. Kesällä 1918 oli maassa jälleen rauha, mutta elintarviketilanne oli niin kehno, ettei toimintaa voitu vielä käynnistää. Seuraavaa kesää Palmén ei enää nähnyt, sillä hän kuoli huhtikuussa 1919.

Ensimmäiset vuosikymmenet yliopiston yksikkönä (1919–1969)

Tvärminnen eläintieteellinen asema siirtyi Palménin kuoltua testamenttilahjoituksena Helsingin yliopistolle. Sen toiminta jatkui kuitenkin lähes entisellään eli Palménin viitoittamassa hengessä ja hänen rakennuttamissa tiloissa seuraavat 50 vuotta.

Toinen maailmansota keskeytti aseman toiminnan maaliskuusta 1940 kesään 1945. Talvisodan jälkeen asema evakuoitiin, kun Neuvostoliitto ”vuokrasi” Hankoniemen 50 vuodeksi sotilastukikohdakseen, mutta joulukuussa 1941 se oli taas suomalaisten käsissä. Vuosikymmenen loppuun mennessä sota-ajan vauriot oli korjattu ja asema oli jälleen ahkerassa käytössä.

Kohti nykyaikaista, ympärivuotista tutkimusasemaa (1970–)

Koko 1960-luvun aseman käyttöaste oli kapasiteetin äärirajoilla – ja ylikin. Asuntopulaa pyrittiin helpottamaan väliaikaisesti hankkimalla kaksi puurakenteista valmistaloa (Karhulippu ja Stiptalo), mutta selvää oli, että asema tarvitsi kehittyäkseen kokonaan uudet toimitilat. Vuosikymmenen lopulla yliopisto käynnistikin pitkään vireillä olleen uudisrakennushankkeen, jonka tuloksena asema sai neljä uutta tiilirakennusta, yhteispinta-alaltaan runsaat 6.000 m2. Jotta uusia tiloja voitaisiin tehokkaasti hyödyntää, asema sai vähitellen myös lisää henkilökuntaa ja uusia tutkimuslaitteita. Tärkeintä kuitenkin oli, että uudet rakennukset mahdollistivat aseman ympärivuotisen toiminnan.

Juuri kun asema oli saanut uudet toimitilansa, sen koko olemassaolo joutui vaakalaudalle: Valtion omistama öljy-yhtiö Neste suunnitteli suuren öljynjalostamon perustamista vain neljän kilometrin päähän asemasta! Alkoi maassamme ennen näkemätön ”ympäristösota”, jossa luontoarvojen ja tutkimuksen puolustajat taistelivat julkisuudessa teollisuuden ja talouselämän pyrkimyksiä vastaan. Kesäkuussa 1972 hallitus lopulta päätti iltakoulussaan, että tutkimuksen intressit olivat vahvemmat, ja eväsi Nesteeltä pääsyn Syndaleniin

Aseman nykyisen rakennuskannan käyttöönoton jälkeen merentutkimus on kokenut valtaisan muutoksen. Yhä hienostuneemmat fysikaaliset ja kemialliset menetelmät ovat mahdollistaneet merellisten ekosysteemien rakenteen ja toiminnan tutkimisen tavalla, josta ei muutama vuosikymmen sitten voitu uneksiakaan. Samalla tutkimuksen painopiste on siirtynyt kentältä laboratorioihin ja olosuhteiltaan säädeltäviin koetiloihin, joiden tarve moninkertaistui. Voidakseen vastata ajan haasteisiin asema toteutti talvella 1997–98 päärakennuksen tutkimustilojen perusteellisen saneerauksen ja uudelleenorganisoinnin. Lisäksi rakennettiin kaksi kokonaan uutta rakennusta kokeellisen tutkimuksen tarpeisiin.

Yliopisto on pitänyt J.A. Palménin perinnöstä hyvää huolta. Vaatimattomasta kenttäasemasta on kasvanut tutkimuslaitos, joka hakee vertaistaan Itämeren piirissä. Runsaan sadan vuoden ikään ehtinyt Tvärminnen eläintieteellinen asema on tänään elämänsä kunnossa ja katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen.

Kotikaupunkimme Hanko

Hanko tunnetaan Suomen eteläisimpänä ja mereisimpänä kaupunkina. Kauneimmillaan ja vilkkaimmillaan se onkin sydänkesällä, kun veneilijät ja muut lomailijat täyttävät Itäsataman tienoon ja kaupungin kävelykadun. Kesän kohokohtia - hyvässä ja pahassa - ovat juhannus ja Regatta-viikonloppu, jolloin kaupungin koko eteläinen osa on tupaten täynnä väkeä ja autoja ja telttoja.

Kesän mentyä Hanko hiljenee ja on silloin sopiva kohde hiljaisuutta ja rauhaa etsiville. Hangon luonto on aina kaunis, mutta mahtavimmillaan se lienee juuri syksyisin, jolloin ruska värjää metsät ja rannat ja meri väliin makaa lyijynharmaana ja liikkumattomana, väliin pauhaa ja vaahtoaa myrskyn kourissa.

Hankolaisia on vajaat 10.000. Heistä on suomenkielisiä 54 % ja ruotsinkielisiä 44 %. Elinkeinojakautuma painottuu palveluihin, kauppaan ja liikenteeseen, joiden osuus on lähes 60 %. Teollisuuden ja rakentamisen osuus on lähes 40 %. Muut elinkeinot ovat marginaalisia.

Lisätietoa Hankosta saa kaupungin omilta kotisivuilta osoitteesta http://www.hanko.fi.