Tietoa asemasta:Yhteystiedot:Toimisto:
J.A. Palménin tie 260 10900 HANKO puh. (019) 28011 fax (019) 280122 tvarminne-zool@helsinki.fi |
Opetus
Kenttäkurssit kuuluvat oleellisena osana bio- ja ympäristötieteiden opiskeluun. Tvärminnessä järjestettiin ensimmäinen virallinen kurssi jo vuonna 1909, mutta pakollisiksi kenttäkurssit tulivat vasta 1950-luvulla, kun Lammin aseman perustaminen teki mahdolliseksi kurssittaa koko vuosiluokka. Suomenkieliset kävivät ja käyvät edelleen pakolliset peruskurssinsa Lammilla ja ruotsinkieliset Tvärminnessä. Erikoiskursseja järjestetään molemmilla asemilla ja lisäksi Kilpisjärvellä. Niiden aihepiirit ja pitopaikat määräytyvät paljolti asemien luonnonympäristön, fasiliteettien ja tutkimustradition perusteella. Tvärminnen kurssit painottuvat luonnollisesti mereisiin aiheisiin. Asemalla järjestetään vuosittain parisenkymmentä Helsingin yliopiston opetusohjelmaan kuuluvaa bio-, geo- ja ympäristötieteiden kurssia sekä lähes saman verran yliopiston ulkopuolisia (mm. avoin yliopisto, ammattikorkeakoulut, lukiot) biologiaan liittyvää kurssia. Hiljaisempana talvikautena asemalla voivat järjestää kursseja ja seminaareja myös muut kuin biologit. |