Tutkimus

Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla on tehty tutkimusta jo runsaat sata vuotta. Painopisteenä on alusta asti ollut Suomenlahden vähäsuolaiset rannikkovedet ja niiden eliöstö, mutta toki asemalla on tutkittu ja tutkitaan muitakin lähiseudun luontotyyppejä.
Ensimmäiset vuosikymmenet keskityttiin alueen lajiston ja lajien elinympäristövaatimusten selvittämiseen. 1970-luvulta lähtien tutkimuksen kohteena on ollut ennen muuta ekosysteemien rakenne ja toiminta. Tämän perustutkimuksen tuottama tieto on välttämätöntä mm. ihmisen aiheuttamien ekologisten muutosten analysoinnissa ja syntyneiden ongelmien torjunnassa.
Keskeinen muutos on lisääntyneistä ravinnepäästöistä johtuva Itämeren rehevöityminen. Sen seurauksia ovat mm. myrkylliset leväkukinnat, happikato rannikon ja ulapan syvänteissä sekä rihmalevien lisääntyminen rannikoillamme. Muita ympäristön muutoksia ovat mm. ilmaston lämpeneminen ja sen hydrologiset ja biologiset seuraukset, joita selvitetään sekä jäättömän kauden tutkimuksissa, että talviaikaan jäätutkimuksen puitteissa.
Parin, kolmen viime vuosikymmenen kuluessa evoluutio- ja populaatiobiologiasta on kehittynyt aseman tutkimuksen toinen tukijalka. Tutkittavana on mm. muurahaisyhdyskuntien sosiaalinen ja geneettinen rakenne sekä poikkeuksellisten sukupuolijakaumien syntyminen, kalojen ja lintujen seksuaaliselektio ja lisääntymisbiologia sekä perhosten ja kalliolammikoiden eliöiden leviäminen ja lisääntyminen laikukkaassa ympäristössä (metapopulaatiobiologinen tutkimus).
Yksityiskohtaisempaa tietoa asemalla tehtävästä tutkimuksesta löytyy oheisessa hankeluettelossa ja abstraktikokoelmassa Tvärminne Studies. Jälkimmäinen ilmestyy painettuna 2–3 vuoden välein, ja sen viimeisimmät numerot löytyvät pdf-tiedostoina tästä.
|